Aloitan tarinani niistä tapahtumista, jotka tapahtuivat sen jälkeen, kun emäni kodissa Merikarvialla jouduin auton kyytiin ja auto lähti ajamaan ihan uuteen maailmaan.
Automatka oli jännittävä. Istuin matkalla itseään varaäidiksi kutsuneen ihmisen sylissä. Minulla oli kyllä ikävä omaa äitiäni ja vähän sen vuoksi matkalla ulvoinkin. Oikeastaan minua jännitti aika hurjasti ja pissakin pääsi vahingossa auton lattialle. Pysähdyimme kerran ja varaäiti laittoi minut johonkin liekaan ja se olikin erikoista. Yritin vuorotellen popsia narua ja vuorotellen varaäidin monoja, kun niissä oli niin muhkean näköiset karvareunukset, että niistä saa hyvin kiinni. Melkein koko loppumatkan oikeastaan kuuntelinkin ihmispennun ulvontaa, välillä yhdyin konserttiin mukaan. Lopulta saavuimme uuteen kotiini ja aloin ihmetellä paikkoja ja tutustua uuteen laumaani.
Seuraavana päivänä ajoimme taas autolla ja kohtasimme uusia ihmisiä ja ihmisenpentuja. Jouduin kököttämään myös sylissä, kun kävimme jossain kirppumarketissa. En kyllä nähnyt siellä yhtään kirppua. Tapaamistani uusista ihmisistä kolme ihmisenpentua tulivatkin mukaamme autoon ja ajoimme takaisin kotiin. Uudessa laumassani on siis kaksi isoa ihmistä ja neljä ihmispentua.
Täällä kodissani tapahtuu kaikenlaista jännää. Erityisesti varaäiti-ihminen käyttää ihania, villaisia sukkia, joita rakastan - en vaan pysty olemaan purematta niitä, erityisesti silloin, kun ne on jalassa ja niillä kävellään. Tossut ovat myös herkullisia ja erityisesti mitä pörröisemmät, sen paremmat. Housunlahkeetkin ovat ihania, tai ainakin niissä on mukava roikkua.
Ihmiset ovat levittäneet pentulaatikosta tutun tuoksuista paperia takan eteen ja olen pari kertaa käynyt sitä nuuhkimassa. Se haisee ihan pissalle. En voi ymmärtää, miksi he näin ovat tehneet. Minusta on kiva pissata matolle tai lattialle, jos kukaan noista ihmisistä ei ehdi kantaa minua pihalle (siellä ne sitten kiljuu "hyvää tyttöä"). Kaikista parasta lattialle pissaamisessa on se, kun joku ihminen tulee heilumaan siihen rievun kanssa. Riepuun on kiva tarrata kiinni ja sille voi murista ja siinä voi roikkua.
Ja kun leikkiin innostun, niin sitten on taas mukava sinkoilla täällä joka paikkaan ja napsia kaikkea, mikä liikkuu tai ei liiku. Riekkumisen jälkeen alkaa usein väsyttää ja olen usein kuullut juuri ennen nukahtamistani sanat: "No, nyt se riiviö viimeinkin rauhottui."
